Matkakertomus

Juho Karjalaisen työssä ”Mies ja vene” on hyvin seesteinen ja avara tunnelma. Kuvasta huokuu ensin rauhallisuuden tunne, koska mies istuu yksin mietiskelevänä. Olen aina yhdistänyt yksin olemisen oman tilan etsimiseen ja pohdinnan tarpeeseen. Teoksen vähäeleinen ja herkkä muotokieli jättää paljon tilaa omille tulkinnoille. Kurssin aikana teos alkoi elää omaa maailmaansa tunneilla tehtyjen tehtävien kautta. Se sai uusia ulottuvuuksia ja vivahteita joita ei ensimmäisellä kerralla olisi voinut edes kuvitella. Teoksen äärellä loin yhtäläisyyksiä oman elämän ja teoksen välille. Varsinkin mielikuvitusmatka teokseen oli mielestäni hyvin ajatuksia herättelevä tehtävä.

Matkan kulku ja teoksen eri näkökulmat

Ensimmäisellä vilkaisulla Karjalaisen työn sommittelusta tuli mieleen rauhallista paikkaa etsivät mies. Hän istui veneen varjossa etsien piilopaikkaa muulta maailmalta. Mies istuu kyyryssä jalkoihinsa nojaten ja miettii selvästi suuria asioita. Asennolla ja teoksen värimaailmalla oli mielestäni suuri merkitys siihen miten kuvaa tulkitsin. Skaalaltaan niukka värimaailma antoi tilaa miehen ajatuksille. Teoksessa oli käytetty taitavasti liukuvia väripintoja jotka tukivat miehen pohtivaa mielentilaa. Miehen asento on vetäytynyt ja staattinen, hän on ollut siinä pitkään.

Nyt kuvalla on hyvinkin samanlaisia tunnetiloja kuin alussa. Asiat ovat vain eskaloituneet tunne myrskyksi päässäni. Teos on niin rauhallinen ja levollinen etten enää usko sitä. Tunnelma on liian seesteinen minkä takia alan keskittymään kuvassa istuvan miehen ajatuksiin. Onko hän lamaantunut vai miksen voi kuvitella hänen nousevan ollenkaan. Kasvot ovat varjossa, joka viittaa synkkiin ajatuksiin. Vene johon hän nojaa ei ole vedessä, sinne minne se kuuluisi. Jotain on pielessä, menneisyydessä on tapahtunut jotain kauheaa jota mies pohtii taukoamatta. Hänen on saatava kysymyksiinsä vastaus ja hän aikoo istua paikallaan niin kauan kunnes saa ne selville.

Alussa kuvasta huokui itselleni rauhallinen tunnelma, joskin hieman ahdistava. Mies näytti aluksi levolliselta ja siltä että hän oli jäänyt paikalleen omasta tahdostaan piilossa muilta mielipiteiltä. Nyt kuvassa on hiostavampi ja ahdistavampi tunnelma. Miehen päänsisäiset liikkeet tuntuvat epäselkeiltä ja rauhallisuuden tunne, mikä kuvasta huokuu tuntuu valheelta. Jotain epämiellyttävää on meneillään.

Olimme ryhmäläistemme kanssa samoilla linjoilla aluksi siitä miten rauhallinen tunnelma kuvasta ensimmäisillä kerroilla huokui. Kun aloimme keskustelemaan kuvasta tarkemmin joku sanoi että miehellä oli mielessään paljon käsiteltäviä asioita. Tartuin tähän ajatukseen ja lähdin loppukurssia kohden tulkitsemaan kuvaa tältä näkökannalta ja tarina sen ympärille kehittyi viimeistään kuvallisen kuva-analyysin aikana.

Uskon, että Juho Karjalainen on tehnyt teoksen ”Mies ja vene” itseään varten. Se saattaa olla tutkielma omista ajatuksista ja niistä hetkistä kun tärkeitä asioita on täytynyt pohtia hieman kauemmin kuin yleensä. Juho Karjalainen on mielestäni hyvä esimerkki oman tiensä kulkijana. Hänen teoksensä ovat kuin monien vuosien kestävä jatkumo, hän on hionut tekniikan huippuunsa ja sen turvin ilmaisee häntä koskettavia aiheita herkästi ja varmasti. Uskon että katsojan oma kuvamaailma, sen hetkinen elämänlaatu ja mennyt elämä vaikuttavat siihen miten ihmiset tulkitsevat kuvia. Mielestäni ei voida määrätä oikeaa hekilöä tekemään tulkintoja taiteesta. Jos näin tehtäisiin, katsojalta häviäisi taiteesta omakohtainen ulottuvuus.

Lopullinen tulkinta kuvasta on hyvin myrkyisä ja ahdistava. Kun palaan kuvan luo haluan muistuttaa itseäni siitä kuinka oman pään sisällä olevat ajatukset voivat suurentua; kärpäsestä tulee helposti härkänen. Viimeisin kuvallinen tulkintani käsittelikin tätä asiaa. Nainen nojaa omaan käteensä ja hän näyttää kärsivältä. Teoksen takana on kuitenkin toisenlainen viesti. Kaikkea ei aina kannata ottaa niin vakavasti.

Reflektoimisen tarkoitus

Kokemuksellinen taideoppiminen pohjaa paljolti ennalta koettujen tapahtumien ja keskustelujen reflektoimiseen. Kun asioita käsitellään aina uudelleen saavat kokemukset ja tulkinnat toisenlaista syvyyttä kuin mitä yleensä. Tarkasteltuamme teoksia aina uudestaan ne ovat saaneet monia erilaisia tulkintoja, jotka kertovat omanlaisista todellisuuksista katsojien mielissä. Kun tulkinnoista keskustellaan ryhmäläisten kanssa, raotamme toisillemme omia kuvamaailmojamme ja paljastamme jotain itsestämme. Joskus ihmiset tajuavat itsestään enemmän kuin teoksesta. Miksi ajattelin näin?

Lasten kanssa työskentelyssä olisi hauska katsoa minkälaisia tulkintoja he saisivat aikaan taideteosten äärellä. Kuvamatka kurssista voisi tehdä lapsille kevyemmän version, jossa kuitenkin reflektoinnilla olisi suuri merkitys. Harvoin koulumaailmassa palataan takaisin vanhoihin tehtäviin yhä uudestaan. Uskon että lapset saisivat paljon irti tällaisesta työskentelytavasta. Se olisi jotain uutta ja erilaista.

Kootut merkitykset

Avainkuvamme on herättänyt ajatuksia laidasta laitaan keskuudessamme. Ensimmäiset ajatukset liittyivät teoksesta huokuvaan mietiskelevään tunnelmaan. Mies istuu yksin veneen vieressä mietiskelemässä maailman menoa ehkä myös omia ongelmiaan. Ilmi tuli myös ajatus siitä että teoksessa istuva mies kaipaa merelle ja seikkailemaan. Hän saattaa haikalla menneitä aikoja tai istua yksin piilossa muilta. Veneen vierellä on myös hyvä paikka olla rauhassa muilta ihmisiltä ja mielipiteiltä. Onko mies masentunut vai muuten vain melankolinen? Työ tuo mieleen myös ajattomuuden käsitteen tai jopa kuoleman jälkeisen elämän.

Omalta kannalta teos käsittelee juurikin yksinäisyyttä. Syrjäytyneisyys on ollut vahvasti esillä mediassa, mutta yksinäisyydellä on monia puolia. Joskus kaikki tarvitsevat omaa rauhaa selvittääkseen ongelmat itsensä kanssa. Muut saattavat haluta auttaa ongelmien kanssa, mutta heidän mielipiteensä hämmentävät yleensä entisestään. Yksinäisyys on välillä hyvin puhdistavaa ja rauhoittavaa aikaa. Kun on saanut miettiä asioitaan rauhassa on helpompi astua toisten eteen omana itsenään.

Kuvahaastattelu

Kysyin äidiltäni mitä mieltä hän oli avainkuvastamme ja hän vastasi kutakuinkin näin:

”Siinä on mies joka istuu rannalla ja se on alasti. Vaikuttaa yksinäiseltä ja mietiskelee yksikseen. Hieno vene. Onko tää Juho Karjalaisen työ? Ihan hieno työ. Teemana taitaa olla yksinäisyys ja veneet. Miehen selkään paistaa aurinko ja on kesäpäivä. Veneellä lähdetään matkaan.”

Äitini arvostelee taideteosta selvästi omien mielikuviensa ja tunteidensa kautta. Hän selvästi edustaa itsekeskeistä taidenäkemystä. Hänellä on hyvin samanlaisia ajatuksia mitä itsekkin ajattelin ensi kertaa avainkuvamme nähtyäni. Teoksessa on selvästi jotain universaalisia symboleja jotka vetoavat moniin katsojiin samalla tavalla. Se on yksinkertainen ja selkeä ja ehkä siksi samalla helposti lähestyttävä.

Haastateltavani kuvailee teosta arvottavilla sanoilla ja selvästi pitää näkemästään. Pinnalle nousee myös sanoja joiden avulla kuvasta välittyy haastatelvan siihen liittämät miljööt ja olotilat: Paistaa aurinko, kesäpäivä.” Hän ei sen kummemin perustele miksi työstä pitää, mutta se selvästi herättää hänessä tunteita. Arviointi kiteytyy sanoihin ”Ihan hieno työ.” Hän tulkitsee teosta ja miettii sen aihetta. ensimmäisenä mieleen tulee sanat ’yksinäisyys’ ja ’mietiskely’.

Kuvallinen kuva-analyysi

kuvallinenkuva-analyysi

Käsittelin tässä reproduktiossa alkuperäisentyön ja oman tulkintani kohtaamista. Avainkuvamme on hyvin seesteinen ja rauhallinen tunnelmaltaan ja mietin mitä jos asia ei olisikaan näin. Kuvittelin teoksessa olevan miehen miettivän omia ongelmiaan jotka kuvallistin sitten veneen kyytiin.

Performanssi

Istun vain ja mietin. Mietin kovin ja pitkään, mutta en saa rauhaa. Olen päättämätön ja epävarma. Ei ole taetta siitä että ymmärtäisin ajatuksiani vaikka istun kauemminkin kuin koskaan. Kuin viisi vuotta olisi siihen hetkeen kiteytynyt. Ees taas soutamista, on jo aika antaa itsensä kellua vedessä. Antaa sen lämmittää luihin asti.

Kollaasiteksti

Sain ideani kollaasini koulussa, digitaalisen työpyödäntunnilla. Se ilmestyi mieleeni yhtäkkiä ja aloin tekemään siltä istumalta lopullista työtäni. Keräsin kuvia roskista ja rannalla mahdollisesti oleskelevista ihmisistä. Taustaksi otin rantamaiseman. Otin teemakseni avainkuvaamme hieman hipovan merellisen aiheen. Otan kantaa merten saastumiseen. Ajatuspolkuni meni jotenkin näin: Avainkuvassa on vene- mies istuu ja miettii- miettii yhteiskunnallisia asioita- mereen liittyviä asioita- hän miettii merien saastumista. Kuvassani ihmiset joutuvat paeta saastunutta rantaa jossa ei voi uida. Taaempana mies istuu kivellä ja miettii miten tähän on tultu. Ilmassa on ahdistusta ja jälkiviisaita sanontaja.

Taidemuseolla

Näin avainkuvamme perjantai aamuna sen todellisessa koossa. Olin kuvitellut teoksen paljon pienemmäksi kuin mitä se oli. Se oli valtava. Kun sain vielä tietää, että teos oli tehty akvatinta tekniikalla ja yhdelle laatalle mietin miten teos oli ensinnäkään mahdollista tehdä. Pohdimme ryhmäläisteni kanssa oliko taiteilija kenties maalannut hapolla laatan pintaan, se olisi selittänyt myös teoksessa esiintyvät liukuvärjäysmaiset pinnat.

Läheltä katsottuna teoksen viivat näyttivät siveltimellä tehdyiltä ne leikkivät herkästi laajojen pintojen välissä ja tukivat kokonaisuuden hahmottamista, kuitenkin liikaa hahmoja rajaamatta. Teos oli rauhallinen ja vangitseva. Istuin katselemaan sitä vähän matkan päähän ja aikaisemmat ajatukseni teoksen teemasta vahvistuivat. Selkeä, miettivä ja yksinkertainen. Ei mitään turhaa  vain ihmisen ja hänen ajatustensa välinen dialogi.